logo
tiistai, 04 kesäkuu 2019 12:22

Vuorovaikutus osana kokonaisvaltaista hyvinvointia

Written by
Rate this item
(0 votes)

Saavut kotiin töistä. Päivä oli pitkä ja rasittava. Väsyttää. Uni jäi lyhyeksi. Heräsit liian aikaisin tai menit liian myöhään nukkumaan. Jo kotiovella alkaa ärsyttää. Kuka on jättänyt TAAS kengät keskelle eteistä – ja miksi ihmeessä lapsen kurahousutkin ovat mytyssä lattialla?! Tömistelet vihaisena keittiöön. Puoliso makaa sohvalla ja lukee lehteä. SIIS MITÄ IHMETTÄ SE SIINÄ MAKAA – LAITTAISI EDES NE HOUSUT PAIKALLEEN! Räjähdät. Tiuskit ja huudat, raivot ja sätit. Puolessa välissä raivoamistasi puoliso laittaa kädet korvilleen ja lakkaa kuuntelemasta sinua. Lopputuloksena kaikilla on kurja ilta – eikä kukaan kuullut asiaasi tunnekuohusi takana.

 Vuorovaikutus on tärkeä osa arkea. Joskus, tai toisinaan jopa usein, vuorovaikutuksen keinot jäävät kuitenkin vaillinaisiksi. Asia jää kuulematta, tunne sanoittamatta ja ihminen kohtaamatta. Pahimmillaan seurauksena on kipeä konfliktitilanne, joka voi satuttaa ja haavoittaa syvältä. Kukaan tuskin tietoisesti haluaa satuttaa kipeästi lähimmäisiään, joten miksi niin, kuitenkin, kaikesta huolimatta, tapahtuu?

Vuorovaikutusta voisi verrata puuhun: vuorovaikutuksen juuret ulottuvat laajalle ja maaperä niiden ympärillä koostuu monista tekijöistä. Jo lapsena ihminen oppii tietynlaiset toimintamallit. Esimerkiksi jos lapsuudenperheessä huutaminen on ollut kommunikointikeino, jolla on saanut asiansa perille, ihminen todennäköisesti käyttää tätä keinoa myös myöhemmässä elämässään – ainakin jos ei tietoisesti muuta toimintatapaansa.

Opittujen toimintamallien lisäksi henkilökohtainen elämänhistoria, muiden toimintatavat ja tunnereaktiot luovat pohjan vuorovaikutukselle. Muun muassa elämän kipeät kokemukset ja muiden loukkaava käytös voivat saada yksilön muokkaamaan omaa vuorovaikutustyyliään: ihminen voi esimerkiksi pitää etäisyyttä toisiin ja vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä, koska hänen aiempi vuorovaikutushistoriansa on muovannut hänet sellaiseksi.

Vuorovaikutuspuun lehdet ovat erilaisia vuorovaikutuksen keinoja, joita ihminen omassa vuorovaikutuksessaan viljelee: millaista kieltä yksilö käyttää puhuessaan toisille, miten hän tuo tunteensa näkyviin, miten ottaa toisen ihmisen sanoman vastaan, miten kohtaa, miten kuuntelee, miten ilmaisee omaa asiaansa sanattomasti ja sanallisesti. Ilman tiedostavaa otetta ja oman vuorovaikutuksen tarkkailua puun juuret usein imevät maaperän ainekset suoraan lehtien rakennusaineiksi. Toisin sanoen on ihmisestä itsestään kiinni, siirtyvätkö vuorovaikutusmaaperän ainekset suoraan, ilman suodattimia, puun lehvästöön.

Tietoinen työskentely kopio

Niinpä puun tärkein osa – se, minkä varaan puu rakentuu ja pysyy pystyssä, muodostuu tietoisesta työskentelystä. Kun kiinnität huomiota omiin vuorovaikutustapoihisi tai opettelet uusia vuorovaikutuksen toimintamalleja, tarvitset tietoista työskentelyä. Tietoinen työskentely muodostaa vuorovaikutuspuun rungon – sen, mikä suuntautuu ylös ja yhdistää maaperän ja lehdet toisiinsa. Puun runko on mahdollisuus muokata ja muovata omaa vuorovaikutuskäyttäytymistä.

Jokaisen ihmisen vuorovaikutuspuu on hieman omanlaisensa. Joku on saanut jo lapsuudessa multavan ja hedelmällisen maaperän, jonka avulla on helppoa olla rakentavassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Joku toinen tarvitsee enemmän tietoista työskentelyä opetellakseen uusia toimintamalleja vanhojen toimimattomien toimintatapojen tilalle. Onneksi vuorovaikutusta voi aina harjoitella – eikä kukaan tule koskaan tässä(kään) asiassa valmiiksi.

Vuorovaikutuksen tietoinen harjoitteleminen vaatii aikaa, tahtoa ja tietoista työskentelyä. Mutta harjoitteleminen todellakin kannattaa! Harjoitellessasi vuorovaikutusta, voit vaikuttaa positiivisesti ihmissuhteisiisi, tulla paremmin kuulluksi ja kohdatuksi sekä, mikä parasta, vaikuttaa myös toisten ihmisten vuorovaikutustapoihin. Nimittäin se, millaisia vuorovaikutuksen tapoja sinä käytät, heijastuu suoraan toisten ihmisten vuorovaikutustapoihin – ei vain antamasi vuorovaikutusesimerkin avulla, vaan myös luomasi vuorovaikutusmaaperän kautta.

Niinpä niin! Sinun tapasi olla vuorovaikutuksessa on jollekin toiselle osa hänen vuorovaikutuspuunsa maaperää. Siispä, millaista maaperää sinä haluat luoda ympärillesi?

Read 2505 times

Leave a comment

Make sure you enter all the required information, indicated by an asterisk (*). HTML code is not allowed.