Blogikirjoitus (27)
Työpäivä, lasten haku, kuskaukset, harrastukset, iäkkäiden vanhempien asioiden hoito. Pankkiasiat, kodin remontti, auton huolto. Ystävän auttaminen, sisarusten ongelmat, lastenlasten tilanne. Oma heikentyvä terveys, huoli jaksamisesta, yksinäisestä vanhuudesta.
Nykypäivän vaatimusten lista on pitkä. Ei tunnu olevan väliä sillä, elääkö niin sanottujen ruuhkavuosien keskellä, - vuosissa tuntuu iästä ja elämäntilanteesta huolimatta olevan ruuhkaa. Jotenkin pitäisi tehdä enemmän, suorittaa tehokkaammin, olla monessa paikassa, täyttää jokaisen vaatimukset. Luppoajalle tai tylsistymiselle ei jää tilaa, aikaa tai edes jaksamista. Nykymaailma tuntuu olevan tältä osin rikki. Ikään kuin tehokuuden lumossa olisimme unohtaneet olevamme vain rajallisia, ei-supervoimilla varustettuja, inhimillisiä ihmisiä. Onko ihmekään, että kaiken tämän keskellä jaksaminen loppuu tai ruuhkaelämän mielekkyys ja merkityksellisyys heikkenee?
Työterveyspsykologin vastaanotolla lisääntyvät ja runsaat vaatimukset ovat läsnä lähes jokaisessa tapaamisessa. Miten löytää aikaa tai edes jaksamista väljyydelle, jos jokaisena hetkenä joku vaatii enemmän ja enemmän? Ei kiireen ja vaatimusten uuvuttamalle ihmiselle voi alkaa saarnata palautumisen tärkeydestä, jos jokainen hetki tuntuu olevan taistelua pinnalla pysymisen puolesta. Tällaisessa elämäntilanteessa palautumista hehkuttavat artikkelit tai postaukset tuntuvat lähinnä tahalliselta ärsyttämiseltä tai utopistiselta hehkuttamiselta, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa.
Mitä vaatimusten aallokossa sitten voi tehdä? Miten pysyä pinnalla? Miten etsiä reittiä rauhallisempaan ympäristöön?
Ensiksi, huokaise. Hengitä muutaman kerran sisään ja ulos. Suuntaa huomio kehoosi ja tunnista, miten ilma virtaa sisällesi ja ulos. Tunnista, että juuri nyt, tässä hetkessä, sinulla ei ole hätää. Juuri nyt, tässä hetkessä, kukaan ei vaadi sinulta mitään.
Rauhallisuus ja oman mielen rauhoittaminen on välttämätöntä, jotta on edes teoreettinen mahdollisuus katsoa tilannetta hieman kauempaa. Aallokon keskellä ei voi nähdä muuta kuin ympäröivät aallot – tarvitaan etäisyyttä, jotta voi edes hahmottaa, millä suunnalla olisi tarjolla tasaisempaa eloa.
Kun oma mieli on rauhallinen ja kehokin levollistunut, tarkastele elämäsi kokonaistilannetta kriittisesti ja avoimin mielin. Onko jotain, millä voisit helpottaa taakkaasi? Voiko esimerkiksi lapsia vastuuttaa enemmän kodin yhteisissä töissä? Onko jokainen arjen meno välttämätön? Voiko läheisistä huolehtimisen taakkaa jakaa? Voitko kieltäytyä jostain kokonaan?
Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa ja ota huomioon kaikki ne pienetkin vaikuttamisen keinot, jotka on helppo sivuuttaa kokonaan. Tiedosta kuitenkin, että elämässäsi voi olla asioita, joihin et voi vaikuttaa. Tällöin on hyvä sanoittaa tilanne omassa mielessä ja muistuttaa itseä siitä, että tilanne on nyt tämä, mutta on epätodennäköistä, että tilanne jatkuisi aina samanlaisena. Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa sen sijaan, että märehtisit kaikkea sitä, mihin et voi vaikuttaa.
Mieti, miten voisit tukea jaksamistasi tässä elämäntilanteessa näiden realiteettien keskellä. Onko työpäivän tauotus kunnossa? Muistathan lyhyet mikrotauot? Miten huolehdit kehon rauhoittumisesta? Tarvitseeko yöunesi korjaavia liikkeitä? Entä ruokavaliosi?
Valitse 1-2 keinoa, joilla lähdet tukemaan jaksamistasi. Älä edes yritä räjäyttää koko pottia kerralla kuntoon – tällä saat vain itsesi väsymään ja muutoksen toteuttamisen epäonnistumaan. On ihan ok keskittyä pieniin, itselle mieluisiin muutoksiin, jos ne auttavat sinua jaksamaan paremmin. Totaalisen elämänmuutoksen ehtii tehdä sitten myöhemminkin.
Lopuksi, tarkista elämäsi sisältö ja suunta. Elätkö omien arvojesi mukaista elämää? Teetkö asioita, joita pidät aidosti tärkeänä? Toteutatko omia sisäisiä toiveitasi ja tarpeitasi - vai elätkö ulkoisten vaatimusten viitoittamaa elämää? Suoritatko asioita, koska pitää – vai koska haluat?
Pysähdy hetkeksi omien arvojesi äärelle. Listaa, mitkä asiat ovat sinulle aidosti tärkeitä. Pohdi esimerkiksi, millainen työntekijä, ystävä, läheinen, vanhempi, puoliso tai sisarus haluat olla. Vertaa, onko tuon ideaalitilanteen ja tämänhetkisen tilanteen välillä eroa. Jos näin on, voit miettiä miksi ja miten eroa saisi kavennettua. Omien arvojen tiedostaminen auttaa suuntaamaan omaa elämää ja tarvittaessa karsimaan sellaista, joka ei vastaa sisäisiä arvoja.
Vaatimusten aallokkoa saa tuskin kesytettyä hetkessä – tuskin se on hetkessä syntynytkään. Keskity siis pieniin asioihin, joilla kestät tämän hetken ja jotka voivat viitoittaa tietä tyynemmille vesille. Hyväksy kuitenkin se, että joskus myrsky kestää aikansa. Onneksi useimmiten myrskyn jälkeen tulee tyven – edes hetkeksi.
Katson ulos ikkunasta. Maisema näyttää kylmältä. Maa on kuorrutettu hennolla kuurakerroksella ja auringonnousu värjää taivaan punertavaksi. Lehtipuut ovat luopuneet keltaisesta, oranssista ja punaisesta kruunustaan - vaikka vain hetki sitten niiden kirkkaan vihreät lehdet suhisivat tuulen mukana. Häivähdys vain ja syksy on kääntymässä kohti talvea.
Luonto elää jatkuvassa muutoksessa. Vuodenajat seuraavat toisiaan ja kesä tuntuu olevan poissa yhtä nopeasti kuin saapui. Päivät lyhenevät ja ilmat viilenevät. Kunnes – lähes yhtä lyhyen hetken päästä, talven selkä taittuu ja valo alkaa lisääntyä. Syksyä seuraa talvi ja talvea kevät, ja lopulta kesän lämpö ja aurinko ovat taas täällä.
Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. – Herakleitos
Muutos on osa kaikkea elämää. Kaikki elollinen kulkee muutoksen virrassa, eikä mikään, mikä elää, säily koko elinaikaansa muuttumattomana. Samaan aikaan, lähes paradoksaalisesti, ihmisen mieli hakee kuitenkin pysyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tuttuus luo turvaa, muutos epävarmuutta.
Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettemme pääse muutosta karkuun. Muutos koskettaa jokaista ihmistä. Luonto muuttuu ympärillämme, mutta myös me itse muutumme. Fysiologisesti kehomme ikääntyy ja solumme vanhenevat, mutta myös tapamme katsoa maailmaa, ilmaista itseämme tai kykymme selvitä elämänvaikeuksista kehittyy. (Ja jos ihan rehellisiä ollaan – kuka nyt haluaisikaan pysyä koko ikäänsä samalaisena?)
Eniten muutokset heijastuvat arkeemme kuitenkin työelämän kautta, sillä nykyajan työelämää leimaavat loppumattomat muutoksen aallot. Kun ennen työelämä kulki suhteellisen lineaarisesti eteenpäin ja muutoksia tapahtui verrattain harvoin, 2020-luvulla työelämä on muutosten värittämää. Organisaatiomuutokset, talouden muutokset, yhteiskunnan muutokset, työvoimasaatavuuden muutokset… Ei ihme, jos pysyvyyteen pyrkivällä mielellä on vaikeuksia jaksaa jatkuvien muutosten keskellä.
Luonto ei tee mitään turhaan. - Aristoteles
Muutos on välttämätöntä luonnon jatkumiselle. Mutta miten on ihmisen tekemien muutosten laita? Onko kaikki ihmisen aikaansaama muutos välttämätöntä? Vai voitaisiinko esimerkiksi joistain työelämän muutoksista luopua jo ennen kuin ne todetaan toteutuksen kautta toimimattomiksi?
Tiedän vain sen, etten tiedä mitään. – Sokrates
Olisi houkuttelevaa vain pysähtyä paikalleen – jäädä tuttuun ja totuttuun, ennakoitavissa olevaan ja helposti ymmärrettävään. Jos voisikin jättää jonkin muutoksen aallon väliin ja pitäytyä vanhoissa toimintatavoissa. Ja voitaisiinko me nyt vaan organisaatiossa sopia, että jatketaan vain samalla tavalla kuin ennenkin?
Ihminen ei voi elää muutoksesta irrallaan. Sama pätee myös työelämään: mikään organisaatio tai yritys ei voi olla olemassa ilman muutosta. Kaikki elävä on väistämättä aina muutoksessa. Voidaan siis jopa sanoa, että muutoksista luopunut tai niistä kieltäytynyt organisaatio on kuollut organisaatio. On totta, että osa työelämän muutoksista on varmasti tarpeettomia tai jopa turhia – mutta etukäteen on lähes mahdotonta sanoa, millainen muutos on välttämätöntä organisaation elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Kristallipalloa kun ei mikään organisaatio ole vielä saanut omaan työkalupakkiinsa.
Muutos ei siis vain ole osa elämää – muutos on elämää, eikä ilman muutosta ole elämää.
Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat. - Herakleitos
Kaksi vuotta pandemiaa. Muuttuvia rajoituksia, sairastuvuus- ja ilmaantumislukujen päivityksiä, etätyön lisääntymistä ja jatkuvaa uutisointia. Ja kun juuri alkoi tultua siltä, että tästäkin selvitään, yhä suurempi kriisi oli käsillä.
Kaksi vuotta sitten halusin teksteilläni pysäyttää sinut miettimään palautumistasi. Palautumista totta tosiaan on viimeisen kahden vuoden aikana tarvittukin! Ja samaan aikaan yhä useammalla palautuminen on voinut jäädä lisääntyvien kriisien keskellä puutteelliseksi. On voinut käydä niin, että oma aika on haihtunut jonnekin etätyön, etäkoulun ja etähoidon jalkoihin. On ollut entistä vaikeampi löytää sitä ikiomaa hetkeä, jolloin olisi tilaa hengittää. Työkiireet ja kodin velvollisuudet ovat voineet levittää juurensa jokaiseen päivän hetkeen. Tyhjää tilaa ei löydy, eikä hengityshetkiä ole saatavilla. Tuntuu kuin pitäisi revetä joka paikkaan - ja vielä mielellään muutamaan ekstrapaikkaan. Hengästyttää.
Nykymaailma vaatii meitä kiirehtimään. Kriisien täyttämä maailma lisää kierroksia entisestään. On oltava läsnä, vastattava vaatimuksiin, juostava aikataulusta toiseen. Mieluiten pitäisi ehtiä tekemään ja suorittamaan, nopeammin ja kiivaammin, kovempaa ja vauhdikkaammin. Ja mieluusti vieläkin tehokkaammin! Mielellään ei saisi valittaa, eikä kauhistella - jollain toisella kun asiat ovat todennäköisesti vieläkin huonommin.
Mieleen hiipii ajatus, ettei ole oikeutta valittaa, kun samaan aikaan muualla joku taistelee hengestään.
On totta, että asiat voisivat todennäköisesti olla aina myös huonommin ja lopulta monet asiat ovat tässä hetkessä hyvin. Omaa elämää ei kuitenkaan voi - tai kannata, elää vertailemalla ja arvottamalla sitä toisten tilanteiden mukaan, sillä jokainen elämäntilanne on ainutlaatuinen ja sellaisenaan arvokas. Jokainen elämä on ainutlaatuinen ja arvokas, ja jokaista elämää tulee vaalia ainutlaatuisena ja arvokkaana.
Et voi auttaa muun maailman tai toisten ihmisten tilannetta laiminlyömällä omaa hyvinvointiasi.
Yksi tärkeimmistä keinoista vaalia omaa elämää, on kiinnittää huomiota omaan palautumiseen. Varmasti tiedät, miten jokaisen liikuntasuorituksen jälkeen elimistön on palauduttava, jotta se olisi valmis seuraavaan liikuntasuoritukseen. Samalla tavalla myös henkisen rasituksen jälkeen on oltava mahdollisuus palauttaa voimavarat takaisin lähtötasolle, jotta on edes mahdollisuuksia ottaa vastaan seuraava koitos. Ja kuten viimeisen parin vuoden aikana olemme nähneet, elämällä on tapana heittää eteemme erilaisia koitoksia. Jos näitä koitoksia yrittää taklata puuteellisilla voimavaroilla, todennäköisesti päätyy rähmälleen maahan makaamaan, eikä ole voimia nousta enää ylös.
Kenelläkään ei ole ehtymätöntä voimavarojen lähdettä. Ilman säännöllistä palautumista, voimavarat kuluvat lopulta loppuun.
Mitä sitten voi tehdä, jos huomaa, että oma palautuminen on jäänyt paitsioon, eikä voimavaroja enää ole? Ohjeeni sinulle on sama kuin kaksi vuotta sitten: muista hengittää. Rauhoita ja rauhoitu. Ota aikalisä, edes minuutiksi, sulje silmät ja keskity hengitykseesi. Tässä hetkessä, juuri nyt, sinulla ei ole hätää. Tässä hetkessä, juuri nyt, sinä voit hengittää.
Hengitä. Juuri nyt kaikki on hyvin.
Voimavaroja ei ole mahdollista palauttaa vippaskonsteilla tai sekunneissa - ei edes tunneissa tai päivissä. Mutta jostain on aloitettava. Aloita nyt, tästä hetkestä. Hengitä. Rauhoita. Anna voimavaroillesi - ja itsellesi, lupa hengähtää.
Kalenterin päivät ovat täynnä sovittuja tapaamisia, mieli täyttyy tekemättömistä töistä, leppoisaa ja tylsää hetkeä ei ole näköpiirissä. Joskus elämä menee hieman liian lujaa eteenpäin. Tehtävää on paljon, mutta aikaa on vähän. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kalenteri täyttyisi ikävistä asioista, sillä myös mukavat ja odotetut asiat voivat viedä kalenterista liikaa tilaa ja hengästyttää.
Mutta mitä jos vauhti kasvaa liian suureksi? Entä jos tekemistä on niin paljon, että kroppa käy koko ajan yhä suuremmilla ylikierroksilla, ajatukset juoksevat kuin ravihevoset kilparadalla ja unikin on muuttunut yhtä rikkonaiseksi kuin amerikkalainen tv-lähetys parhaimpaan mainosaikaan?
Kalenteria täyttävien asioiden mukavuudella tai ikävyydellä ei ole merkitystä silloin, jos aikataulut täyttyvät näistä sitoumuksista liiaksi. Jokaista vuorokauden tuntia tai minuuttia ei kannata järjestää mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti, sillä ihminen tarvitsee myös tyhjiä hetkiä. Siis sellaisia hetkiä, jolloin on aikaa istua sohvalla ja tuijottaa takkatulta, samoilla metsässä kuuma kaakaotermari repussa tai taiteilla pihamaalle lumienkeleitä – ihan vain siksi, koska juuri nyt teki mieli pyöriä lumihangessa.
Jos palautumiselle ei ole varattu riittäväksi (tai ollenkaan) aikaa, keho ja mieli virittyvät liian kovaan vauhtiin. Loputon tehtävälista tai liian aikataulutettu elämä pitävät yllä elimistön stressijärjestelmiä ja voivat johtaa erilaisiin fysiologisiin reaktioihin, kuten kohonneeseen leposykkeeseen, sykevälivaihtelun kaventumiseen tai liikahengitykseen. Myös mieli väsyy jatkuvan kuormituksen alaisena, ja seurauksena voi olla esimerkiksi lisääntynyttä ärtyneisyyttä, alakuloisuutta tai unen laadun heikentymistä. Ja mikä petollisinta, ihminen ei välttämättä itse huomaa näitä muutoksia tai edes tiedosta elämän kokonaisuudessaan menevän liian lujaa eteenpäin. Jatkuvaan ylinopeuteen nimittäin turtuu, eikä vauhdin kuluttavaa vaikutusta huomaa – ennen kuin sisäisten voimavarojen kannalta ollaan jo reippaasti miinuksen puolella.
Mitä sitten voi tehdä, jos vauhtia on jo aivan liikaa? Muista hengittää. Hengityksen tietoinen rauhoittaminen vaimentaa elimistön stressireaktioita ja toimii hätäensiapuna siinä vaiheessa, kun vauhtimittari hipoo hälyttäviä rajoja. Kun kuormittava tilanne sitten lopulta hellittää ja elämä ympärilläsi rauhoittuu, tee tietoisia korjausliikkeitä arkeesi. Karsi, vähennä ja rajaa. Priorisoi ja delegoi – vaikka se tuntuisikin aluksi vaikealta ja vastenmieliseltä tehtävältä. Tehtävälistojen lyhentämisellä ja aikataulujen raivaamisella estät vauhtiöverit tulevaisuudessa.
Jotta elämäsi vauhti pysyisi maltillisena, vaali palautumista osana arkipäiviesi rutiineita. Palautumiseen panostamisen ei tarvitse tarkoittaa tunnin meditaatiohetkeä tai joka aamuista 30 minuutin kynttilänliekin tuijottelua (toki se voi sitäkin olla), sillä jo lyhytkestoinen, säännöllinen rauhoittuminen edistää palautumista. Esimerkiksi mindfulness-harjoitukset, kehotietoisuusharjoitukset tai hengitysharjoitukset ovat erinomainen keino rauhoittaa sekä kehoa että mieltä. Hetkellinen vauhdin hiljentäminen antaa keholle mahdollisuuden palautua ja mielelle mahdollisuuden rauhoittua. Tämä parantaa jaksamista ja lisää voimavaroja tulevaisuudessa.
Sekä keho että mieli kaipaavat hetkiä, jolloin ei tarvitse pinnistää, tsempata tai pyrkiä parhaimpaansa. Kun annat itsellesi luvan vain olla, ilman sen suurempia suunnitelmia tai tavoitteita, annat itsellesi mahdollisuuden hengittää.
Jos kaipaat säännöllisiin palautumishetkiin vinkkejä, tule mukaan Pysähdy ja näe itsesi -verkkokurssille. Kun muu maailma ympärillä lisää vauhtia, Pysähdy ja näe itsesi -kurssi hiljentää nopeutta ja pysähtyy tärkeimmän matkakumppanisi, oman itsesi, äärelle. Panosta palautumiseesi jo tänään, täältä pääset mukaan kurssille.
Tuntuuko arki ihanan harmoniselta? Ovatko suuret vastoinkäymiset vain muisto mielessä? Elätkö perusarkea, jossa päivässä on selkeä rytmi ja rutiinit?
Jos näin on, et ole yksin. Usein elämä koostuu pääasiassa perusarjesta – siis sellaisesta arjesta, joka menee eteenpäin suhteellisen tasaisesti, eikä järisyttäviä elämänmuutoksia, vastoinkäymisiä tai päivärytmiä pitkäksi aikaa rikkovia tapahtumia ole odotettavissa ainakaan kovin usein. Perusarjessa kaikki on hyvin. Ja jopa niin hyvin, että on jopa joskus varaa hieman nurista ja marista pienistä ärsyttävistä asioista – siis sellaisista pienistä asioista, kuten eteisessä hujan hajan olevista kengistä tai väärin täytetystä astianpesukoneesta. (Perusarjen ulkopuolella nimittäin näitä pieniä ärsyttäviä asioita ei edes huomaa kaiken energian mennessä vastoinkäymisten selvittämiseen - ja joskus niitä pieniä ärsyttäviä asioita jopa kaipaa suurten elämänmuutosten keskellä).
Elätkö perusarkea, mutta huomaat silti mielessäsi valmistautuvasti kuitenkin pian koittavaan katastrofiin? Odotatko, milloin kaikki kuitenkin, taas, kosahtaa nilkoille? Tai onko sinun vain yksinkertaisesti vaikea nauttia perusarjesta ja siitä, että kaikki menee hyvin?
Joskus perusarjen onnea on vaikea ottaa vastaan. Voi olla vaikea tyyntyä nauttimaan siitä, että juuri nyt menee tosi hyvin – varsinkin, jos on tottunut selviämään ja selviytymään jokaisesta päivästä. Aiemmin koetut vastoinkäymiset värittävät herkästi tapaa, jolla otamme maailman vastaa. On vaikea luottaa perusarjen kestävyyteen – varsinkin, jos aiemmat kokemukset kuiskuttelevat korvaan seuraavan vastoinkäymisen piilottelevan varmasti aivan lähistöllä. Mielen ja kehon voi olla vaikea luopua pitkään vallinneesta stressitilasta – ja usein ne tarvitsevatkin siinä tietoista apua.
Joskus voi tuntua lähes mahdottomalta päästää irti pelosta ja huolesta - ja antaa mielen levätä arjen perusonnellisuudessa.
Elämä on täynnä perusarkea. Sellaista arkea, joka voi joskus tuntua harmaalta ja ikävältä, väsyttävältä ja kiukustuttavalta, mutta jonka perusluonne on seesteinen, onnellinen ja rutiininomainen. Perusarjen varaan voi olla kuitenkin joissain tilanteissa vaikea heittäytyä, sillä meissä vaikuttavat aiemmat kokemuksemme (ja usein myös meitä edeltävien sukupolvien kokemukset). Eletyn elämän kokemukset heittävät varjonsa perusarjen päälle.
Joskus kaikkein vaikeinta on kestää se, että juuri nyt minulla menee hyvin.
Mutta mitä jos heittäytyisikin perusarjen onneen leijumaan? Valjastaisi perusarjen onnen omaksi vaaleanpunaiseksi taikapilvekseen, jonka avulla voi leijua päivästä toiseen – ja luottaisi siihen, että taikapilvi kestää juuri niin kauan kuin on tarkoitettu. Mitä jos uskaltaisikin nauttia perusarjen rutiineista ja rytmistä? Jos ei odottaisikaan seuraavaa vastoinkäymistä tai pelkäisi seuraavaa, joskus tulevaisuudessa tulevaa, elämänmuutosta, vaan luottaisi siihen, että elämä kantaa ja kannattelee. Mitä jos nauttisi siitä, että juuri nyt, tässä tilanteessa, elämä on tosi kivaa ja arki maistuu makealta? Jos antaisikin itselleen mahdollisuuden elää, sen sijaan että vain selviää ja selviytyy.
Nauti elämästä. Nauti arjesta. Heittäydy perusarjen onneen kellumaan ja anna tulevien vastoinkäymisten pitää huolta itsestään. Juuri nyt elämässä kaikki on hyvin.
Ostan. Kokeilen.
Unohdan kaappiin.
Ostan. Käytän.
Heitän menemään.
Ostan. Ostan. Ostan.
Kulutan ilman syyllisyyttä.
Käytän ilman omatuntoa.
Heitän pois, kun en enää tarvitse.
Vaihdan uuteen, koska haluan.
En sitoudu.
En näe vaivaa.
En korjaa.
En vaali, en hoivaa, en huolehdi.
Jumaloin mahdollisuuttani käyttää ja heittää menemään.
Ylistän kertakäyttöisyyttä.
Palvon lyhytikäisyyttä.
Kulunutta vuosikymmentä voisi nimittää kertakäyttökulttuurin kulta-ajaksi. Kuluttaminen, käyttäminen ja uuden ostaminen ovat nykyajan normeja. Vaikka pinnan alla kytee muutos parempaan ja ilmastoaktivismista puhutaan paljon, käytännön tottumukset maalaavat vielä toisenlaista kuvaa. On liian helppoa kokeilla ja heittää menemään. On liian houkuttelevaa olla sitoutumatta.
Kertakäyttökulttuuri tuntuu toisinaan rantautuneen myös liikunta- ja hyvinvointialalle. Aloittaessani yritystoimintani vuonna 2013, asiakkaat sitoutuivat helpommin pitkäkestoiseen harjoitteluun. Oli itsestäänselvyys, ettei kehoon voinut vaikuttaa pysyvästi kerran, kahden tai edes kahdeksan harjoittelukerran aikana. Minun ei tarvinnut yritykseni alkuaikoina perustella, miksi kehonhallintaharjoittelu vaatii sitoutumista ja aikaa, tai miksi esimerkiksi pilateksen periaatteiden todellinen ymmärtäminen ei todellakaan onnistu yhden kurssin aikana. Nyt tilanne tuntuu olevan hieman erilainen. Joskus tuntuu, että liian usein tahdotaan nopeita tuloksia – tai ainakin halutaan ymmärtää jo heti ensimmäisellä kerralla, miksi harjoittelussa noudatetaan tiettyjä perusperiaatteita. Sitoutuminen pitkäjänteiseen harjoitteluun tuntuu toisinaan liian kovalta vaatimukselta – tai lähes tulkoon mahdottomuudelta.
Asenneilmapiirin muutos on toisaalta ymmärrettävää, sillä, kuten niin monesti hehkutetaan, nykyaika on hektistä ja kiireistä. Väitän kuitenkin, että kiireen ja hektisyyden ei olisi pakko antaa kietoa limaisia lonkeroitaan jokaiseen elämän nurkkaan.
Keho ja mieli eivät noudata kiireen ja hektisyyden määräämää aikataulua. Kehonhallinnan parantaminen ei tapahdu yhden harjoituskerran tai edes yhden harjoituskurssin aikana. Jo pelkästään kehotietoisuuden kehittäminen – tai edes siihen tarvittavien pysähtymis- ja havainnointitaitojen buustaaminen, vaatii sitoutumista säännölliseen ja pitkäkestoiseen harjoitteluun. Jos ihminen on vuosien, tai vuosikymmenien ajan, juossut tukka hulmuten kiireestä toiseen, vain raahaten omaa itseään ja kehoaan mukanaan, miten tuo sama ihminen voisi edes muutaman harjoitustunnin aikana oppia hiljentämään tahtia ja havainnoimaan kehoaan – puhumattakaan kehonhallintataitojen kehittämisestä?
Kehosi ei ole kertakäyttötavaraa. Kehoa et voi heittää menemään tai vaihtaa uuteen malliin halutessasi. Olet sidoksissa samaan kehoon koko elämäsi ajan. Eikä kehosi voi hyvin ilman pitkäkestoista sitoutumista ja hoivaamista. Samaa hoivaamista ja sitoutumista kaipaa myös mielesi.
Keho haluaa erottua kertakäyttökulttuurista. Se haluaa ja ennen kaikkea tarvitsee pysähtymistä, vauhdin hiljentämistä ja rentoutumista. Keho kaipaa tietoista työskentelyä, aktivoivaa harjoittelua ja ajatusten keskittämistä käsillä olevaan hetkeen. Keho ikävöi takaisin syvään ja parantavaan yhteyteen mielen kanssa – yhteyteen, jonka palauttaminen vaatii pitkäkestoista työskentelyä, jonka huoltaminen edellyttää säännöllistä harjoittelua ja jonka toimivuus muodostaa pohjan hyvinvoinnillesi.
Kertakäyttökulttuuri kuluttaa, käyttää ja heittää menemään. Älä kohtele kehoasi kuin kulutettavissa olevaa tarjoustavaraa. Lähikaupassa ei nimittäin myydä uusia kehoja edes alennusmyyntien yhteydessä.
Kehonhallintataitojen ja kehotietoisuuden kehittäminen vaatii aikaa. Edistyminen tapahtuu usein piinallisen hitaasti, ja yhden edistysaskeleen jälkeen eteen avautuu lukemattomia uusia kehityskohteita. Sitoutuminen pitkäjänteiseen harjoitteluun on kuitenkin ainoa mahdollisuutesi voida hyvin - ja juuri sitä mahdollisuutta janoavat myös kehosi ja mielesi.
Anna siis keholle ja mielellesi uusi mahdollisuus – anna itsellesi mahdollisuus voida hyvin. Sitoudu ja anna aikaa. Älä oleta kaiken edistymisen tapahtuvan yhden kurssin, tai edes yhden harjoitteluvuoden aikana. Usko muutoksiin, joita et voi silmällä välittömästi erottaa. Luota harjoittelun voimaan, mutta älä odota saavuttavasi kaikkia edistysaskelia kerralla. Huolla ja hoivaa, pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti - silloin annat itsellesi mahdollisuuden voida hyvin.
Muistatko sen ajan, kun tietokoneita käytettiin vain harvoin, ja kynä & paperi olivat päivittäisessä käytössä? Muistatko, miten lyijykynä jätti pysyvän jälkensä paperiin, eikä kerran lyijykynän koskettamaa paperia enää saanut kokonaan puhtaaksi?
Teen oletuksen, että et ole täysin unohtanut lyijykynäaikoja ja saatatpa jopa käyttää lyijäriä satunnaisesti myös nykyisin (vaikka älylaitteet ja tietokoneet ovatkin korvanneet käsin kirjoittamisen monella saralla). Sinulla on siis hyvin todennäköisesti kokemusta siitä, kuinka lyijykynä jättää peruuttamattoman jälkensä paperiin. Kerran lyijykynän koskettamaa paperia ei enää saa täysin puhtaaksi – ja pyyhekumillakin joutuu näkemään paljon vaivaa, jotta aiemmat merkinnät eivät häiritsevästi näy uuden tekstin taustalla.
Eletty elämä jättää meihin samanlaisia, peruuttamattomia jälkiä. Kokemamme kokemukset ja elämämme eri hetket piirtävät meihin pysyviä puumerkkejä, joita ei saa enää jälkikäteen täysin näkymättömiin. Vaikka kuinka haluaisit, et voi unohtaa ikäviä muistojasi tai kipeitä kokemuksiasi, tai jättää huomioimatta kehosi kokemia haavoja tai kehossasi tapahtuneita muutoksia. Jokainen elämäsi hetki jättää sinuun peruuttamattoman jäljen – tahdostasi huolimatta.
Eletty elämä näkyy sinussa erilaisina jälkinä - piirtoina mielessäsi tai muotoiluina kehossasi. Kukaan meistä ei voi säilyä puhtaana kanvaasina koko elämänsä ajan – emmekä todellisuudessa ole kirjoittamattomia alustoja edes syntyessämme.
Onneksi meillä on keinoja muokata elämän meihin jättämiä peruuttamattomia jälkiä. Näkymättömiksi meihin piirtyneitä jälkiä emme enää saa, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten vahvasti ne elämässämme näkyvät. Sinun on esimerkiksi mahdollista vaikuttaa kehosi linjaukseen. Voit valita, annatko rintakehäsi roikkua takakenossa tai päästätkö kaularankasi kenottamaan eteenpäin. Voit valita, otatko pyyhekumin käteesi ja kumitat virheellistä asentoa askel kerrallaan paremmaksi, vai jätätkö eletyn elämän jäljen paikalleen ja annat esimerkiksi elämänlaatusi mukautua asentovirheen mukaiseksi. (Toki on totta, että pitkään jatkuessaan asentovirheistä tulee vaikeampia korjata ja niiden työstäminen vaatii toistuvaa harjoittelua – mutta joka tapauksessa niihin voidaan yhä vaikuttaa.) Samalla tavalla voit valita, annatko mielen ikävien muistojen tai kipeiden kokemuksien piirtämien jälkien näkyä sinussa vielä vuosienkin päästä – vai annatko mahdollisuuden uusille, korjaaville kokemuksille, jolloin ikävien kokemuksen ääriviivat hiljalleen himmenevät.
Kuten lyijykynän jäljet, myös eletyn elämän kokemukset jättävät meihin pysyviä jälkiä. Jälkiä on kuitenkin mahdollista muokata ja himmentää, ja niiden sisältöä voidaan uudelleenkirjoittaa ja korjata. Itsestään tai ilmaiseksi jäljet eivät kuitenkaan meissä himmene, vaan vaativat vaivannäköä ja uusia kokemuksia muokkautuakseen.
Täysin näkymättömiin eletyn elämän jälkiä ei meistä enää millään keinolla saa. Tämä voi olla joskus vaikea hyväksyä, sillä kantamamme jäljet saattavat herättää joissain tapauksissa häpeää. Saatamme yrittää monin keinoin häivyttää jälkiä toisten näkymättömiin, vaikka tämä ei todellisuudessa ole edes mahdollista – ja hyvä niin. Hieman kuluneet, moneen kertaan pyyhityt ja uudelleen kirjoitetut jäljet kertovat eletystä elämästä. Kenelläkään toisella ei voi olla täsmälleen samanlaisia jälkiä omassa kanvaasissaan - ja juuri se tekee kokemuksistamme aitoja ja ainutlaatuisia. Näin eletyn elämän piirtämät jäljet muokkaavat meistä piirto kerrallaan täysin yksilöllisiä ja uniikkeja, oman elämämme keräilyharvinaisuuksia. Meihin piirtyneet jäljet antavat meille täysin yksilöllisen koodin, jota kenelläkään toisella ei ole käytettävissään.
Sinussa näkyvät elämän jäljet tekevät sinusta juuri omanlaisesi. Ilman himmenneitä, tummia ja vasta piirtymässä olevia jälkiä et olisi sinä – täysin ainutlaatuinen ja ainutkertainen kokonaisuus.
VAROITUS: Seuraava teksti voi provosoida sinua. Se voi saada sinut ärsyyntyneeksi, turhautuneeksi tai pyörittelemään silmiäsi. Saatat jopa tuhahtaa ääneen, että eipä tuokaan tajua tilanteestani yhtään mitään. Ja olet oikeassa, vain sinä olet oman elämäsi asiantuntija. Turhautuneisuuden ja ärsyyntyneisyyden tunteet ovat oikeutettuja ja aitoja – mutta mitä niiden taakse kätkeytyy? Mikä on se perimmäinen tunne, joka haluaa tulla kuulluksi, mutta joka piiloutuu ärtymyksen ja turhautuneisuuden alle? Mitä sisimmässäsi herää tämän tekstin aikana? Mikä osa sinussa haluaa tulla näkyviin?
Jokainen ihminen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.
Kuvitellaanpa seuraava tilanne. Ostat uuden auton. Supersiistin ja überkalliin menopelin, josta tulee nopeasti silmäteräsi. Huollatat autoasi säännöllisesti, pidät huolta sen maalipinnasta ja imuroit roskat autosta vähintään joka toinen kuukausi. Muistat vaihdattaa auton renkaat ajoissa ja tarkistat ilmanpaineet useammin kuin kerran vuodessa. Huolehdit autostasi ja tarkistat, että se on kaikin puolin kunnossa ja valmiina uusiin seikkailuihin. Ymmärrät, että autosi kaipaa säännöllistä huolenpitoa ja hoivaamista. Huolehdit autostasi, mutta muistatko/ehditkö/ymmärrätkö huolehtia myös itsestäsi?
Antamani esimerkki ei välttämättä kirjaimellisesti päde juuri sinun elämääsi – voihan vallan hyvin olla, ettei sinulla esimerkiksi ole autoa tai olet ulkoistanut sen hoivaamisen esimerkiksi puolisollesi/lapsellesi/serkullesi. Auto voi olla sinun elämässäsi jotain muuta, jota vaalit ja kohtelet kunnioittaen. Samanlaista huolenpitoa, vaalimista ja kunnioitusta kaipaa myös tärkein pääomasi: sinä itse ja sinun oma hyvinvointisi.
Me ihmiset olemme siitä kummallista porukkaa, että usein ymmärrämme jonkin merkityksen vasta siinä vaiheessa, kun se jokin ei enää pelaa. Kun esimerkiksi selkäkipu vyöryy päälle kuin terävä hyökyaalto, tulemme ymmärtäneeksi, miten tärkeää selän hyvinvointi omalle terveydelle ja jaksamiselle onkaan. Voisi kuvitella, että selkäkivun näyttäytyessä ensimmäisen kerran, ymmärtäisimme alkaa vaalia ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnistamme. Mutta kuinka monen käsi hakeutuukaan ensimmäiseksi särkylääkepurkkiin, kuinka moni suuntaakaan lääkärille etsimään helpotusta vaivoihinsa ja kuinka moni valittaa naapurille, kuinka ei saanut lääkäristä yhtään mitään apua, vaikka se selkä on niin samperin kipeä? Kuinka moni hakee ratkaisua tilanteeseensa ainoastaan ulkoapäin, eikä mieti, miten voisi itse parantaa omaa hyvinvointiaan?
Hyvinvointi on tärkein pääomasi. Mutta ilman hoivaamista ja vaalimista, panostamista ja säännöllistä huoltamista, se ei pysy elinvoimaisena.
Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Kukaan muu ei voi pitää huolta sinusta sinun puolestasi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oman hyvinvoinnin kanssa pitäisi pukertaa hampaat irvessä yksin ja ilman apua. Ei, yksin ei tarvitse pärjätä. Monissa tilanteissa apu on välttämätöntä ja tarpeellista hyvinvoinnin edistämiseksi (ja se lääkärikäynti ja särkylääkepurkki on joissain tilanteissa oikeasti tarpeen). Mutta kukaan toinen ei voi ottaa apua vastaan sinun puolestasi. Kukaan muu ei voi päättää sinun puolestasi, että nyt sinun hyvinvointiisi panostetaan kaikin mahdollisin tavoin. Kukaan muu ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa sinun hyvinvointiisi.
Sinä voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi.
Sinun valintasi määrittävät hyvinvointiasi.
Mitä sinä teet oman hyvinvointisi eteen? Muistatko pitää huolen kaikista hyvinvointisi osa-alueista? Auto koostuu useista huollettavista osista – aivan samalla tavalla hyvinvointi muodostuu useasta eri palasta. Ei esimerkiksi riitä, että pidät huolta fyysisestä kunnostasi – myös mielesi kaipaa huolenpitoa ja hoivaa. Ja vaikka kuinka panostaisit sosiaaliseen elämänlaatuusi, et voi laiminlyödä fyysistä ja psyykkistä elämäsi osa-aluetta. Sillä toisin kuin autosi, sinä olet kokonaisuus - et vain kokoelma irtonaisia, vaihdettavissa olevia osia.
Kun autosi tarvitsee huoltoa, sinä teet päätöksen soittaa ja varata ajan huoltamolle. Samalla tavalla vain sinä voit tehdä päätöksen oman hyvinvointisi eteen. Kukaan toinen ei sitä voi tehdä.
Lapsille suunnattuja liikuntakerhoja, liikuntaleirejä ja liikuntaleikkikouluja on tarjolla lukuisia. Ja hyvä niin, sillä lasten liikuntaan satsaaminen kannattaa. Jokaisen alle 8-vuotiaan tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä, ja jokaisen 7-18-vuotiaan vähintään 1-2 tuntia päivässä. Lapsille suunnatut liikuntahetket auttavat saavuttamaan liikuntasuositusten mukaisen vähimmäismäärän liikuntaa päivässä. Parhaimmillaan lasten liikuntahetket edistävät positiivisen ja terveen liikuntasuhteen luomista – siis sellaisen liikuntasuhteen, joka kannattelee loppuelämän ajan.
Valitettavan usein lasten liikunnan ohjaamista ei arvosteta tarpeeksi. Lasten liikunnan ohjaus saatetaan esimerkiksi siirtää kokonaan vahvan liikuntaharrastustaustan omaavien nuorten tekemäksi – sen sijaan, että lasten liikuntaryhmään palkattaisiin ammattitaitoinen ja koulutettu ohjaaja. Ansiokas ja innostunut nuori voi varmasti olla hyvä ohjaaja tiettyyn pisteeseen tai tietotasoon saakka - mutta entä sitten, kun nuoren tietotaso ei enää riitä? Mitä ansiokas ja innostunut nuori tekee silloin, kun liikuntaryhmässä on lapsi, jolla on haasteita esimerkiksi motorisissa taidoissa, toiminnanohjauksessa tai aistitiedon käsittelyssä? Riittääkö nuoren tieto, taito tai kokemus tukea tämän lapsen osallistumista tai edes ymmärtää lasta – vai asettaako hän ”häiritsevälle” ja ”hankalalle” lapselle porttikiellon ryhmään? Ja jos asettaa, niin miten tämä vaikuttaa kyseisen lapsen liikuntasuhteeseen? Jos porttikieltojen asettamisella pidetään (usein liian suuri) ryhmä kasassa ja toimimassa, eikö se tarkoita, että kyseinen ryhmä on itse asiassa suunnattu vain tietynlaisille (”ei-häiriköiville”) lapsille? Eikö muunlaisilla lapsilla sitten ole oikeutta ohjattuihin liikuntahetkiin?
Vähäinen arvostus tulee näkyviin myös lasten liikuntahetkistä maksetuissa palkkioissa. Lasten liikunnan ohjauksesta maksetaan usein huomattavan paljon alhaisempaa taksaa kuin aikuisten ryhmien ohjaamisesta. Lasten liikuntahetket saatetaan rakentaa ääritapauksissa kokonaan vapaaehtoispohjalle tai niistä maksetaan vain nimellinen korvaus, joka esimerkiksi eräissä paikallisissa urheiluseuroissa on tällä hetkellä 6 euroa tunnilta. Tällaiselle alhaisemmalle palkkaukselle ei ole minkäänlaista järkevää perustetta, sillä laadukkaan lasten liikuntahetken luominen on joissain tapauksissa vaativampaa kuin laadukkaan aikuisten liikuntatunnin rakentaminen. Kuinka paljon sinä olisit valmis panostamaan kuuden euron tuntipalkalla? Tai kuinka paljon olisit valmis suunnittelemaan tuntia, jonka suunnittelusta ei sinulle erikseen makseta?
Millainen sitten on laadukas lasten liikuntahetki? Ideaalitilanteessa sellainen, jossa ohjaaja ei ota käyttöön pelkkää liikunnallista ammattitaitoaan, vaan hän yhdistää tunnin luomiseen tietoa monilta eri aloilta. Toisin sanoen, jos haluat luoda laadukkaan lasten liikuntahetken, sinun tulee olla valmis panostamaan. Ei riitä, että takataskussasi on perinteisiä liikuntaleikkejä, kuten erilaisia hippaleikkejä tai pallopelejä, tai että osaat opettaa lapsille kuperkeikkojen tai kärrynpyörien salat. Tarvitset myös suuren annoksen innostavaa asennetta ja luontevaa vuorovaikutusta - ja lisäksi ongelmanratkaisutaitoja, erilaisia rauhoittamiskeinoja ja pedagogista osaamista. Sinulla on tietoa motoristen taitojen yksilöllisestä kehittymisestä, temperamenttipiirteistä sekä toiminnanohjauksen ja aistijärjestelmän peruselementeistä. Ymmärrät esimerkiksi, miten vestibulaarinen aistijärjestelmä (painovoima- ja liikeaistijärjestelmän) voi vaikuttaa lapsen liikuntakäyttäytymiseen tai miten vestibulaarisen aistijärjestelmän kehittymistä voi tukea. Osaat liittää liikuntahetkeen syvätuntoa aktivoivia liikkeitä ja harjoituksia, ja ymmärrät niiden merkityksen mm. lapsen ylivirittyneisyydelle. Tuet liikuntahetken aikana lapsen vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, ja autat lasta sellaisissa tilanteissa, joissa hän tarvitsee vielä aikuisen tukea ja ohjausta. Pystyt muokkaamaan etukäteistuntisuunnitelmaasi tarpeen vaatiessa etkä yritä tehdä lapsista jonkin yksittäisen lajin supertaitureita – vaan panostat ennen kaikkea positiivisen liikuntasuhteen rakentamiseen.
Panokset lasten liikunnassa ovat suuret. Liikuntahetkillä on mahdollisuus vaikuttaa koko lapsen loppuelämään. Liikuntakerho on paikka, jossa lapsi opettelee toisten huomioimista, yhteisiä sääntöjä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Joillekin lapsille liikuntakerhon aikuinen voi myös olla se merkittävä ja turvallinen aikuinen, joka paikkaa muiden ei-turvallisten aikuisten jättämää koloa lapsen elämässä. Liikuntakerhon ohjaaja voi myös olla yksi niistä harvoista, joka ymmärtää lapsen aistijärjestelmän vaikutuksen lapsen käyttäytymiseen. Liikuntahetken ohjaaja voi auttaa lasten löytämään omat liikunnalliset vahvuutensa tai sen liikkumisen tavan, joka innostaa lasta eniten. Ennen kaikkea liikuntahetken ohjaaja voi edesauttaa liikunnallisen elämäntavan kehittymistä ja terveen liikuntasuhteen syntymistä, sillä laadukkaan liikuntaohjauksen avulla lapsen myönteinen suhtautuminen liikuntaan vahvistuu ja voimistuu.
Panosta lasten liikunnan ohjaustaitoihin. Satsaa ammattitaitoiseen ja osaavaan ohjaajan. Ja muista: Liikunnallinen elämäntapa ei ole jotain, mitä opitaan – se on jotain, mihin kasvetaan.
Kuka näkee sinut?
Kuka näkee surun,
joka pukee itsensä hymyn muotoon?
Kuka näkee epävarmuuden,
joka puhuu huumorin kieltä?
Kuka näkee pelon,
joka maastoutuu ärtymyksen
ja turhautuneisuuden alle?
Kuka näkee sinut,
joka muuntaudut niin moneksi?
Kuka näkee ja kohtaa?
Kuka näkee ja ymmärtää?
Kuka näkee – näetkö itsekään?
Mitä Sinulle kuuluu? Kuinka voit?
Milloin olet viimeksi esittänyt nämä kaksi kysymystä itsellesi? Milloin viimeksi olet vastannut niihin – rehellisesti?
Milloin olet viimeksi pysähtynyt oman itsesi äärelle?
Jokainen meistä tarvitsee pieniä pysähdyshetkiä oman itsensä äärelle. Ja silti niin usein vaan kuljemme päivästä toiseen, suoritamme tehtävän toisensa perään, ruokimme lapset, pesemme pyykit, teemme työtehtävät, hoidamme vapaaehtoishommat – ja unohdamme kaiken tämän keskellä sen tärkeimmän: oman itsemme.
Kuka näkee sinut, jos et itse näe itseäsi? Jos todellinen sisimpäsi on piilossa omalta itseltäsi, kuinka kukaan muukaan voisi nähdä sisimpääsi?
Joskus omaan sisimpään katsominen on todella vaikeaa. On pelottavaa katsoa itseään läheltä, aivan läheltä, rehellisesti ja kaunistelematta. On pelottavaa nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on, vaikka salaa toivoisi olevansa jotain muuta. Ehkä osaavampi, ehkä kauniimpi, ehkä kärsivällisempi - tai ainakin hitusen viisaampi. On vaikeaa olla tyytyväinen siihen, mitä on. On vaikeaa nähdä oma keskeneräisyytensä, kun haluaisi olla jo perillä maalissa.
Erityisen vaikeaa voi olla huomata sisimmässään väsymyksen ja uupumuksen merkkejä. On vaikeaa myöntää, jos omat voimavarat eivät riitäkään kaikkeen siihen, mihin haluaisi (tai mihin muut haluaisivat) niiden riittävän. Uupumus voi kätkeä sisälleen rikkinäisen sisimmän – säröt ja kolhut, joita kohti ei millään haluaisi katsoa. Ja kuitenkin – vasta rikkonaisena ja säröisenä ymmärtää kokonaisen kauneuden. Säröt ja kolhut tekevät sinusta ainutlaatuisen – uniikin kappaleen, suorastaan keräilyharvinaisuuden.
Joskus omaan sisimpään katsominen voi olla myös todella palkitsevaa. Kun on paahtanut arjessa eteenpäin, ei ole ehkä ollut aikaa kiinnittää huomiota omaan kehittymiseen. Silloin saattaa kokea miellyttävän yllätyksen, jossa oma sisin näyttäytyykin vahvistuneena ja voimaantuneena, elpyneenä ja rohkaistuneena tai aiemmista kokemuksista ylipäässeenä. Kun yllättäen huomaa olevansa vahvempi kuin aiemmin, kärsivällisempi kuin eilen tai ymmärtäväisempi kuin vuosi sitten, tietää kulkeneensa sisimmässään jo kauas alkupisteestä – ja silloin luottaa selviävänsä myös tulevista haasteista.
Kuka näkee sinut? Entä jos tänään näkisitkin oman itsesi? Entä jos katsoisit omaan sisimpääsi, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä?
Kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä samanlaisena. Muutos kuljettaa meitä eteenpäin jokaisena päivänä, ja pienistä muutoksista muodostuu suuria harppauksia. Joskus muutoksen voimat voivat jäädä huomaamatta, ja vasta oman itsensä äärelle pysähtyminen saa ymmärtämään, miten pitkän matkan on jo kulkenut – eteenpäin, ja joskus myös taaksepäin. Molempien suuntien havainnoiminen on kuitenkin tarpeellista, ja molemmat suunnat ovat elämässä yhtä tärkeitä. Kaikkein tärkeintä sen sijaan on, että meillä on tahtoa ja uskallusta pysähtyä ja nähdä erilaiset suunnat elämässämme, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä.
More...
Näyttöön perustuva valmennus - siis kuka ihme sellaista tarvitsee? Mitä kontionkumman merkitystä edes on jollain homehtuneella tutkimusnäytöllä ja miksi sitä pitäisi soveltaa liikunnan ohjaukseen? Eikö se nyt riitä, että saan ne tyypit siellä tekemään sitä, mitä haluan?!
Näyttöön perustuva valmennus on kokoelma vaikuttavan kuuloisia sanoja. Ei kuitenkaan riitä, että sanat ovat olemassa, niiden merkitys tulee myös ymmärtää – ja siirtää käytäntöön. Näyttöön perustuva valmennus on, tai ainakin sen kuuluisi olla, osoitus laadukkaasta ja ammattieettisesti kestävästä valmennustyöstä. Kun ohjaajan tai valmennuksen työ rakentuu laadukkaan tutkimusnäytön ja ajankohtaisen tiedon varaan, työllä on vakaa ja perusteltu perusta. Silloin ohjaaja ei teetätä asiakkaillaan omien mieltymyksiensä ja mielipiteidensä mukaisia liikkeitä, liikesarjoja tai liikuntaohjelmia. Sen sijaan ohjaajan valmennustyötä ohjaa tutkittu tieto, ja ohjaajan tehtävänä on soveltaa tuota tietoa asiakkaan tarpeita parhaiten vastaavaksi käytännön kokonaisuudeksi.
Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne. Keksin uuden liikuntametodin, jonka nimi on koivunoksalla tasapainottelu. Markkinoin liikuntametodia kertomalla sen yhdistävän meditoinnin hyödyt ja telinevoimistelun periaatteet. Lupaan liikuntametodin vähentävän stressiä, voimistavan alaraajoja ja vahvistavan osallistujan luontoyhteyttä. Mutta mistä minä tiedän liikuntametodilla olevan tällaisia vaikutuksia? Olenhan vasta keksinyt liikuntametodin, enkä oikeastaan ole kokeillut sitä käytännössä edes itsekään. Mihin perustan lupaukseni liikuntametodin vaikuttavuudesta? Vastaus: omaan mielipiteeseeni ja markkinointimetodiini. Lupaukseni ovat siis täynnä ilmaa, eikä niillä ole kestävää perustaa. Liikuntametodini voi kyllä vedota kuluttajaan, mutta metodi ei kestä tarkempaa tarkastelua. Jos asiakas etsiytyy keksimäni liikuntametodin pariin, jotta saisi voimakkaat alaraajat, hän todennäköisesti joutuu pettymään (ja putoaa raukkaparka vielä sieltä koivunoksalta yrittäessään niin kovasti saavuttaa lupaamani tavoitteet!). Tällainen tilanne olisi voitu välttää, jos uusi liikuntametodini olisi pohjautunut näyttöön perustuvaan valmennukseen.
Näyttöön perustuva valmennus tarkoittaa laadukkaan tutkimusnäytön ja parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon huomioimista käytännön valmennustyössä sekä liikunnan ja elämäntapamuutoksen ohjauksessa.
Tutkimusnäytölle pohjautuva valmennus- ja ohjaustyö ei tarkoita, että yksilön henkilökohtainen kokemus olisi yhdentekevää. Kokemuksellisuus on tärkeä osa ihmiselämää, eikä sitä tule sivuuttaa objektiivisiin, ulkopuolelta määritettyihin kriteereihin vedoten. Näyttöön perustuva valmennus ei siis tarkoita, että kaikki vahvan tieteellisen näytön ulkopuolelle jäävä on turhaa. Kokemuksellisuus ja käytäntö yrityksineen ja erehdyksineen luovat pohjan tieteelliselle tutkimukselle, sillä ilman tutkimuskohdetta ja uusia tutkimusaiheita ei synny tietoa ja vaikuttavuuteen perustuvaa näyttöä. Asiakkaan kokemus on yksi valmennustyöhön vaikuttava tekijä. Mutta huuhaa-väitteet ja ihmelupaukset eivät kuulu näyttöön perustuvaan valmennukseen. Näyttöön perustuva valmennus pohjautuu aina tutkimusnäyttöön tai muuhun tieteelliseen selitykseen, kuten fysiikan lakeihin ja ihmisen fysiologiaan.
Näyttöön perustuvaa valmennusta noudattavan ohjaajan ei siis tarvitse jäädä odottamaan tutkimusnäyttöä satunnaistetuista ihmiskokeista voidakseen ottaa jonkin metodin omaan käyttöönsä (siinä saattaisi vierähtää kotvanen, jos toinenkin), mutta käyttöön otetun metodin taustalla on yleensä oltava jokin tieteellinen perusta. Looginen päättely kuuluu näyttöön perustuvan valmennuksen työkaluihin, mutta sen avulla toteutettu valmennus ei saa johtaa ristiriitoihin aiemman kokonaistutkimusnäytön kanssa. Toiminnan on siis oltava järkevää ja perustuttava johonkin. (Koivunoksalla tasapainotteluun pohjautuva uusi liikuntametodini tarvitsisi siis hieman hiontaa läpäistäkseen näyttöön perustuvan valmennuksen seulan.) Yksinkertaistettuna voidaankin sanoa, että näyttöön perustuva valmennus ohjaa valmentajaa oikeaan suuntaan, mutta ei anna ratkaisuja valmiina.
Kun olin 12-vuotias, aloin säännöllisesti käymään kuntosalilla. Vanhemmat sisarukseni olivat ahkeria kuntosalin käyttäjiä ja muistan olleeni kuntosalilla mukana, paremman lastenhoitopaikan puutteessa, jo alle kouluikäisenä. Noin kymmenen vuoden ajan kävin kuntosalilla keskimäärin 4-5 kertaa viikossa - kunnes en sitten enää käynytkään.
Voimaharjoittelu on suosittu liikuntamuoto – vuodesta toiseen. Voimaharjoittelu sisältyy, eri muodoissaan, myös nykyisiin liikuntasuosituksiin. Voimaharjoittelua voi harrastaa erilaisissa paikoissa, joista kuntosali on ehkä klassisin esimerkki. Mutta tarvitseeko keho voimaharjoittelua? Miksi voimaharjoittelua pitäisi harrastaa – vai pitäisikö?
Voimaharjoittelu kannattaa, sillä voimaharjoittelulla on useita suotuisia vaikutuksia terveyteen.
Lähes itsestään selvää on, että voimaharjoittelu lisää voimaa ja lihasmassaa. Tämä puolestaan edistää suorituskykyä muissa liikuntalajeissa ja parantaa toimintakykyä esimerkiksi erilaisissa arjen askareissa (esim. reisilihasten kunto on yksi tärkeimmistä toimintakyvyn ylläpitäjistä ikääntyessä!). Lisäksi suuremmasta lihasmassasta on hyötyä erilaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa (lihasmassa mm. suojelee tilanteessa, jossa kehon paino putoaa esimerkiksi sairauden takia rajusti). Oikein ja järkevästi toteutettu voimaharjoittelu myös ehkäisee erilaisten vammojen syntymistä ja tukee tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa.
Voimaharjoittelu kannattaa, kunhan se toteutetaan oikein ja järkevästi.
Ei ole yhdentekevää, miten voimaharjoittelua harrastaa. Valitettavan monesti voimaharjoittelun suotuisat vaikutukset voivat kärsiä siitä, että voimaharjoittelun toteutuksessa olisi parantamisen varaa. Moni tulee kuntosalille tekemään erilaisia lihaskuntoliikkeitä kuntosalilaitteissa, eikä koske vapaisiin painoihin, painolevyihin tai levytankoihin sormenpäällänsäkään. On toki tilanteita, joissa kuntosalilaitteet ovat turvallisin vaihtoehto – ja parempi kuntosalilaitteet kuin ei voimaharjoittelua ollenkaan, mutta on myös tilanteita, joissa näin ei ole. Vai kannattaako sinun mielestäsi, kahdeksan tunnin töissä istumisen lisäksi, tulla myös kuntosalille istumaan kuntosalilaitteisiin?
Voimaharjoittelu kannattaa, jos se edistää kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan minun voimaharjoittelutoteutukseni oli ontuva. Olisin voinut treenata paremmin – ja säästyä monelta vaivalta myöhemmin. Kun löysin kehonhallintaharjoittelun ja kehotietoisuuteni kasvoi, ymmärsin, että olin voimaharjoittelulla vahvistanut kehoni virheasentoja ja vain pahentanut tilannettani entisestään. Jotkin lihasryhmäni olivat todella dominoivia, jotkin täysin passiivisia ja tämä näkyi muun muassa ryhdissäni ja kehonhallinnassani. Minun oli luovuttava voimaharjoittelusta – hetkeksi, jotta pystyin keskittymään kehoni linjauksen ja lihastasapainon parantamiseen. Nyt tiedän paremmin ja treenaan paremmin – myös voimaharjoittelun kohdalla.
Voimaharjoittelu kiinnostaa, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Tässä muutama ohjenuora voimaharjoitteluun:
- Huolehdi kehon hyvästä linjauksesta ja kehonhallinnasta! Jos vain ”teet” ja ”suoritat” liikkeitä ilman, että ajattelet mitä ja miten ”teet” ja ”suoritat”, jokin menee todennäköisesti pieleen. Hahmota kehosi suunnat ja linjat. Harjoittele liikkeitä ja liikeratoja ensin mahdollisimman pienillä painoilla, mieluiten jopa pelkällä kehonpainolla, ja lisää painoja, vasta kun hallitset liikkeen kokonaan. Kuuntele kehoasi!
- Älä vain istu kuntosalilaitteissa! Esimerkiksi ristitalja on erinomainen laite mitä erilaisimpien lihasryhmien harjoittamiseen ilman istumista.
- Ota käyttöösi vapaat painot, painolevyt ja painotangot! Jos et tiedä, mitä tai miten niillä pitäisi treenata, kysy apua!
- Keskity voimaharjoittelukerralla voimaharjoitteluun ja pidä alku- ja loppuverryttelyt maltillisina. Kestävyysliikunta kannattaa ajoittaa täysin eri päivälle kuin voimaharjoittelu.
- Muista monipuolisuus! Voimaharjoittelu yksinään ei riitä. Muista myös kestävyysliikunta, liikkuvuusharjoittelu ja kehonhallintaharjoittelu!
…kuuntele itseäsi, ole rohkea ja astu omannäköiseesi elämään.
Elämä tuo aika ajoin eteen tilanteita, joissa joutuu valitsemaan oman elämänsä suuntaa. Jatkanko niin kuin ennenkin - kävelen samaa tietä, ohitan samat tutut maisemat, kierrän saman kiven ympäri ja palaan samaa tietä takaisin, uudestaan ja uudestaan? Vai suuntaanko uuteen - otan askeleen sivukujalle, heittäydyn täysin uusien maisemien varaan ja raivaan tieni ennalta tuntemattomien esteiden yli, enkä kenties koskaan enää palaa takaisin?
Be yourself – everyone else is already taken. – Oscar Wilde
Oman itsensä ja omannäköisensä elämän löytäminen on elämän mittainen prosessi. Polku, jolle astuit 10 vuotta sitten, ei välttämättä enää tunnu omalta tai edes toimivalta. Esimerkiksi ammatillinen identiteettisi voi olla nuukahtanut tai henkilökohtainen elämäsi voi tarvita kipeää kasvunaaltoa. Kun omassa elämässä alkaa hiertää jokin, voi olla paikallaan hetkeksi pysähtyä ja puntaroida omaa tilannetta. Millainen sinä haluat juuri tänään, tässä elämäntilanteessa olla? Millainen haluat olla huomenna – entä vuoden päästä? Millaisia ratkaisuja haluat tehdä ja millaista arkea haluat elää?
Joskus omaa elämää voi olla todella vaikea katsoa hieman etäämpää, arvioiden ja pohtien. Oma identiteetti voi olla rakentunut monien vuosien ajan tiettyjen valintojen tai tavoitteiden varaan. Hetkellinen syväsukellus omaan itseen voi paljastaa, etteivät nuo samat valinnat tai tavoitteet enää tunnu tärkeiltä tässä elämäntilanteessa. Samalla voi kuitenkin tuntua todella vaikealta astua pois valitusta suunnasta, sillä tutun polun kulkeminen on houkuttelevan turvallinen vaihtoehto. Kaikkein vaikeinta on olla omalle itselleen rehellinen.
Even if I knew that tomorrow the world would go to pieces, I would still plant my apple tree. – Martin Luther
Kun elämä on urautunut kulkemaan samaa tietä eteenpäin, voi tuntua lähes mahdottomalta tehdä arkeen suuria, tai edes pieniä, muutoksia. Pelko täyttää mielen. Entä jos valitsen uuden ja tuntemattoman ja epäonnistun? Entä jos kaikesta huolimatta huomaankin kaipaavani vanhaan? Entä jos eksyn, enkä enää tiedä, missä olen tai kuka olen?
Uuden polun valitseminen vaatii rohkeutta – ja toisinaan jopa uhkarohkeutta. Mutta ennen kaikkea se vaatii luottamusta elämään ja tulevaisuuteen. Siihen, että elämä kantaa ja kannattelee – silloinkin, jos valittu polku johtaa loputtomalta tuntuvaan umpikujaan ja saa kyseenalaistamaan aiemmin tekemäsi valinnat.
Maybe you are searching among the branches, for what only appears in the roots. – Rumi
Elämä kantaa ja kannattelee. Umpikujasta löytyy uudet keinot jatkaa matkaa. Tulee uusia polkuja ja uusia sivuaskelia. Uusia päätöksiä ja uusia valintoja. Jokainen ottamasi askel ja kulkemasi polku on kuitenkin sinun omasi – osa sinunnäköistäsi elämää.
Kehonhallintaharjoittelu ja erilaisten liikuntatekniikoiden hiominen ei ole helppoa. Toisinaan olisi paljon helpompaa vain lähteä lenkille ja iskeä jalkaa toisen eteen asiaa sen kummemmin miettimättä. Pitemmän päälle huonossa asennossa liikkuminen tai liian suurella intensiteetillä treenaaminen kuitenkin altistaa erilaisille kiputiloille ja rasitusvammoille – tai pahimmillaan tappaa liikuntainnon heti alkuunsa.
Jos nykyihminen eläisi toisenlaisessa ympäristössä ja omin jaloin liikkuminen olisi meille luontainen ja ainoa keino hankkia ravintoa tai olla kontaktissa toisiin ihmisiin - siis toisin sanoen elää ja selviytyä, liikuntaharjoittelun määrään tai laatuun ei tarvitsisi kiinnittää huomiota. Tällaisessa todellisuudessa keho saisi riittävästi kuormitusta, ärsykkeitä ja liikettä ollakseen luonnostaan toiminnallinen ja hyvinvoiva kokonaisuus. Mutta koska länsimainen ihminen viettää nykyään suuren osan ajastaan istuen ja liikkuu paikasta A paikkaan B usein jollain muulla kuin omalla lihasvoimallaan, kehon kaipaamat ärsykkeet jäävät vaillinaisiksi. Keho mukautuu ja muokkautuu kuormituksen - tai sen puutteen, perusteella.
Kun liikkumatonta kehoa alkaa jälleen, pitkästä aikaa, liikuttaa, on välttämätöntä kiinnittää huomiota liikuntaharjoittelun peruselementteihin. Tämä voi olla yllättävän hankalaa, sillä ei ole olemassa mitään yleispätevää sääntöä sille, mikä tuntivauhti on vasta-alkajalle sopiva tai kuinka monta kierrosta urheilukenttää on yhdellä kertaa kierrettävä, jotta seuraavassa kuntotestissä saa erinomaisen arvosanan. Meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen ja yksilöllinen lähtötilanteemme, joten myös harjoitteet vaikuttavat meissä yksilöllisesti. Naapurin liikuntaresepti on varmasti juuri naapurille oivallinen ja soveltuva, mutta omassa käytössä samainen resepti saattaisi osoittautua ihan huonoksi.
Enkö mä nyt vaan voisi ruveta tekemään? Siis heti vaan menoksi ja TÄYSII eteenpäin?
Voit toki ruveta liikkumaan heti, kun liikuntainnostus on sinut löytänyt. Ja superhienoa, jos löydät heti kättelyssä itsellesi sopivan liikuntalajin ja tavan liikkua! Voi kuitenkin olla, että täysiä treenaaminen alkaa jossain vaiheessa tympiä – tai sitten viimeistään jonkin ajan päästä kroppa sanoo RITSRÄTSPOKS, LEPOA KIITOS! Suosittelen siis ennemmin etenemään maltillisesti ja viisaasti sekä panostamaan tekniikan kehittämiseen ja perustan luomiseen. Hommaa helpottaa huomattavasti, jos sinulla on joku, jonka kanssa voit tehdä yhteistyötä oman liikunnallisuutesi löytämisessä ja hiomisessa.
Yksilöllisen valmennuksen ja ohjauksen avulla ymmärrät, miksi teet ja mitä teet. Tämä luo perustan kehittymiselle ja toiminnalliselle tulevaisuudelle. Kun sisäistät, esimerkiksi, miksi lantion sivuttaissuuntainen tuki on kävellessä tärkeää tai miksi juoksulenkkien pituutta ja vauhtia on hyvä edes joskus vaihdella, liikunnasta tulee mielekästä – ja kehoystävällistä. Siis toisin sanoen sellaista, joka kantaa ja kannattelee arkeasi vielä vuosien päästä. Silloin jumppamatolle, lenkkipolulle tai kuntosalille tulee lähteneeksi aina uudestaan ja uudestaan, ja vieläpä mielellään ja iloiten.
P.S. Kun valitset ohjaajaa ja valmentajaa, ole tarkkana! Erilaiset personal trainerit, hyvinvointivalmentajat ja liikuntaneuvojat aktivoituvat syksyn tullen markkinoinnissaan. Liikunta-ala on tällä hetkellä villi ja vapaa, ja esimerkiksi personal trainereiden koulutustaustoissa on suuria eroja. Valitse viisaasti! Kysy suosituksia tutuilta ja perehdy valmentajan koulutustaustaan. Hyvään ammattietiikkaan kuuluu kertoa, missä on oppinsa ja koulutuksensa saanut sekä mikä on omaa erityisosaamisaluetta – ja mikä puolestaan ei ole.